Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Matkalla Marokkoon

Marraskuun alussa olin viikon Marokossa. Matka oli SARAB-yhdistyksen (suomalais-arabialainen yhdistys) ideoima, kaikki matkalaiset eivät kuitenkaan olleet tulleet sitä kautta.  Olen ollut Marokossa kerran aikaisemmin, yksitoista vuotta sitten, tuolloin matka oli Olympia Kaukomatkojen järjestämä erikoismatka, jossa mukana oli asiantuntijana Jaakko Hämeen-Anttila. Silloin saadut opit ovat pitkälti unohtuneet, sen sijaan Marokon maisemat tuntuivat tutuilta. Otin paljon valokuvia edellisellä matkallanikin ja kirjoitin tuolloin innokkaasti matkapäiväkirjaa. Tämän kertaisen matkapäiväkirjani aion nyt kirjoittaa matkareitin mukaisessa järjestyksessä näille nettisivuille. Koska kuitenkin muistelen jatkuvasti myös sitä edellistä matkaa, aion lopettaa Marokko-juttusarjani vanhaa matkaa käsittelevään juttuun. Sitä odotellessa kannattaa lukea näitä tuoreemman matkan kuulumisia. Matka alkoi herätyksestä klo 4.10. Aamuyöksi oli luvattu talven ensimmäinen lumipyry. Jännitin, herättääkö puhelin